sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Raparperin alla


Äidin kasvimaalla, raparperin alla
sammakolla koti oli kultainen.
Vilpas lehtikatto, alla multamatto,
hirsiseinä vihreä ja punainen.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Sateisen päivän päätteeksi

Tänään on satanut melkein koko päivän. Ja kunnolla maahan asti. 
Illalla pilvet siirtyivät vauhdilla itään päin ja aurinko pääsi paistamaan. Aurinko laskee vasta puoli kahdentoista maissa yöllä ja vielä kuukauden verran päivä pitenee. Valoisaa on siis melkein vuorokauden ympäri. 

Luonto on lämpimän ja sateisen päivän jälkeen aivan erinäköinen. Nurmikko kasvaa silmissä ja kukat kukkivat. Viime kesäisen kukkapenkkiremontin jälkeen on mukava todeta suurimman osan kukista kestäneen kovakouraista käsittelyä.


perjantai 27. toukokuuta 2011

Omenapuu herää



Omenapuu heräilee kesään. Ei olisi vielä kiire, viime yönäkin lämpötila kävi pakkasen puolella. Kuuden aikaan oli auton ikkunat jäässä.

Muurahaiset kiipeilevät omenapuussa, kirvatkin ovat siis taas kuvioissa mukana. Mäntysuopaliuosta siis tekemään!

lauantai 21. toukokuuta 2011

Erämessuille


Tänään on Pohjois-Suomen erämessujen viimeinen päivä. En ole massatapahtumaihminen, mutta jospa suurin osa kävijöistä olisivat käyneet messuilla kolmen ensimmäisen päivän aikana. Tai sitten muutkin ajattelevat samoin kuin minä.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Aurinko laskee



Laskiessaan aurinko värjää taivaan ja veden uskomattomilla väreillä.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Pyhäjärvi

 Iso järvi on eri aikaan vuorokaudesta, eri säässä ja eri vuodenaikaan aina erinäköinen ja erivärinen.

 

Järven loppupäässä, lähellä mökkiä, asustelee 15 joutsenta. Vielä muutama vuosi sitten joutsenia oli vain kaksi. Mutta missä on yhden joutsenen puoliso?

maanantai 16. toukokuuta 2011

Koivu



Viikonloppuna maakunnan eteläosassa koivunlehti oli paljon isompi kuin Oulussa; täällä ollaan vasta hiirenkorvalla.


Kevätvihreä on kaunis väri.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Mökillä

Vietimme viikonloppua mökillä, Pyhäjärven rannalla. Kevät on parhaimmillaan: puissa pieni lehti tai ainakin hiirenkorva, aurinko lämmittää päivisin mukavasti, on valoisaa melkein vuorokauden ympäri (vaikka aurinko laskeekin vielä hetkeksi) ja mikä parasta, ei yhtään hyttystä, paarmaa tai muuta pistävää hyönteistä.







tiistai 10. toukokuuta 2011

Ajanpatinaa





Äitienpäivänä käytiin miehen mummon luona maalla. 
Vanhoissa rakennuksissa on sitä aitoa ajanpatinaa.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011