perjantai 15. maaliskuuta 2013

Reissunaista laulattaa...

 Jos edes jossain noissa pääsis käymään...



Kuvat kuopuksen albumista. Itsellähän ei vielä kuvia kohteesta ole.

Palataan... heippa! 

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Kahvilla maustetut mokkapalat

Annamari taannoin kyseli hyvää mokkapalaohjetta ja lähetin hänelle vanhan, tutun ja turvallisen ohjeen, jonka mukaan olen tehnyt mokkapaloja jo 90-luvulta lähtien. Välillä on kuitenkin kiva kokeilla, löytyisikö tuolle ohjeelle joku uusi päivitys, jolla mokkapalat siirtyisivät 2010-luvulle.

IMG_8097  
Eräässä helmikuun mainoslehdessä oli kahvi-suklaapiirakan ohje. Piirakka oli tehty sydänvuokaan, mutta tein piirakan uunivuokaan ja näin suklaapiirakasta saatiin mokkapaloja.

Pohja
2 kananmunaa
3 dl sokeria
150 g sulatettua margariinia
2 dl vahvaa kahvia
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl leivontakaakaota
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää margariini ja kahvi sekä sekoitetut kuiva-aineet.
Paista 200°:ssa noin 25 minuuttia.

Kuorrutus
5 rkl margariinia
5 rkl vahvaa kahvia
4 dl tomusokeria
3 rkl leivontakaakaota
2 tl vaniljasokeria

Sekoita ainekset kattilassa liedellä. Älä kuumenna liikaa! Kaada kuorrutus pohjan päälle ja koristele mielesi mukaan.
 IMG_8096

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Pientä pintaremonttia - eteinen

Lähtötilanne oli tämä:

IMG_8087
Eteinen oli niin ysäriä, niin ysäriä. Kun lapset olivat pieniä, tärkeintä oli saada runsaasti säilytystilaa lapasille, myssyille ja kengille. Yhtäkkiä talo tyhjeni ja kahden ihmisen kamppeet mahtuvat melko pieneen tilaan. Ensimmäiseksi katonrajasta lähtivät yläkomerot pois. Sitten pidin ajatustauon.

Sitten lipasto muutti toiselle seinustalle ja seinä sai pakkelit koloihin ja maalin pintaan. IMG_8105 Yläkaappien tilalle tuli yksi hylly, joka on entisen baaritiskin ylätaso. Mäntytasoa kavennettiin ja lyhennettiin, hiottiin ja maalattiin. Tähän mennessä remonttiin ei ollut mennyt vielä yhtään rahaa, sillä maalitkin löytyivät tallista. Hyllyn mies maalasi seinämaalilla, koska ei kannattanut ostaa erikseen maalia. Siis miksi? Koska minusta ei kuulemma koskaan tiedä, kuinka kauan jaksan katsella hyllyä ja keksin taas jotain uutta tilalle...

 IMG_8108 Remonttia tehdään siis pienellä budjetilla, mutta muutenkin elän "säästöliekillä". Olen tänä vuonna kuluttanut rahaa lähinnä vain ruokaan ja tietenkin Australian matkan lentolippuihin. Vaateostoksilla olen ollut harkitsevainen. Luin nimittäin jostain, että ihminen ostaa useinvaatteita, koska on kyllästynyt entisiin - ei siis todelliseen tarpeeseen.

täkään pintaremonttia ei ole kiireellä pilattu, kun meillä ei ole mitään syytä kiirehtiä. Olen ehtinyt miettiä eri vaihtoehtoja ja mies on sitten tehnyt sitä mukaan, kun olen suunnitellut. Kuvia seuraavista vaiheista myöhemmin...