Pari viikkoa sitten oltiin Sodankylässä katsomassa, kuinka miehen poika antoi sotilasvalansa ja tähän samaan reissuun yhdistettiin hiihto- ja laskettelureissu Luostolle.
Sodankylässä oli onneksi "leuto" sää, vain vajaa -10 pakkasta pikkuviiman lisäksi. Tilaisuus kesti kuitenkin tunnin verran. Miehiä oli reilut 800 ja naisia 16. Kuusi vuotta sitten oman pojan valatilaisuudessa saimme nauttia -20 asteen pakkasesta, lumisateesta ja kovasta tuulesta. Lämmintä pukeutumista ei turhaan mainostettu etukäteen. Ihan säälitti nuoret neidot pillifarkuissaan ja tennistossuissaaan.
Miehen kanssa ehdimme ennen tilaisuutta käydä sotilaskodissa hillomunkeilla. Olin ajatellut ostaa munkkeja mukaankin, mutta suuren suosion vuoksi tämä ei ollut mahdollista. Voi olla, ettei sotkumunkkeja saa tämän jälkeen syödä.
Luoston hiihtoladut olivat hyvässä kunnossa ja voitelukin oli viime talven jäljiltä ihan mainio. Luotamme siis pitoteippiin. Kotimaisemissa ei ole päästy kertaakaan ladulle, joten hiihtokunto on sen mukainen. Valitin parin kilometrin jälkeen miehelle huonoa luistoa ja väsymystä. Tämä totesi vaan, että ollaan tässä tultu pari kilometriä pelkkää ylämäkeä, voi se vähän hidastaa vauhtia. Kympin lenkki tehtiin ja pysyttiin valaistulla ladulla. Sinisessä hämärässä hiihdettiin kuin satumaisemassa.
Tytär pääsi monen vuoden jälkeen käymään rinteessä ja hyvinhän tuo sujui edelleen. Kuulemma sama asia kuin pyörällä ajamisessa; kun kerran oppii, aina osaa.
Mukavaa viikonloppua ja hiihtolomaa heille,
joilla sellainen on.