lauantai 18. kesäkuuta 2011

Lomasuunnitelmia

Ensi viikon puolivälissä alkaa kesäloma ja jälleen kerran lähdetään reissuun Alppien toiselle puolen. 

Mukaan otettavien vaatteiden suunnitteleminen ja pakkaaminen on aloitettava hyvissä ajoin, koska omat vaatteet ja kengät on saatava mahtumaan yhteen sivulaukkuun. Mitään turhaa ei siis ole matkassa. Paras tyyli pakata on lajitella mukaan otettavat vaatteet sängyn päälle ja laukkua pakatessa jättää vielä noistakin puolet pois.



Kuvat omia, otettu Garmisch-Partenkirchenistä ja Berchtesgadenista viime vuoden reissulla.

8 kommenttia:

  1. Apua, tiedän tunteen ;D;D minä en koskaan meinaa saada tavaroita mahtumaan vaikka meidän reissut kestää just ja just viikonlopun. Ei meil kyl ihan noin hienot laukutkaa ole ;D;D hyvää ja turvallista reissua.

    VastaaPoista
  2. Mimmi, kiitos!

    Mulla on lista, jonka mukaan pakkaan. Ja toppeja voi aina pestä matkan varrella. Kerään koko talven ajan kaiken maailman kosmetiikkanäytteet, ettei tarvitse ottaa mukaan isoja purnukoita. Joka ilta eri rasvaa naamaan :) Mitään ylimääräistä laukkuun ei kyllä mahdu. Kun yhdellä reissulla ostin kengät niin yhdet piti nakata roskiin.

    Matkan lähdetään torstaiaamuna, onhan tässä vielä aikaa pakkailla. Ja suunnitella.

    VastaaPoista
  3. Mitä ihailtavaa rohkeutta! Tunnen yhden viisikymppisen pariskunnan, joka tekee tällaisia pitkiä matkoja, ja viimeksi he juuri kertoivat ajaneensa Alppien yli. Minusta se kuulosti ihan hurjalta extremeltä, kun itse en ole eläissäni ollut edes mopon kyydissä, liekö meidän mieskään.

    Onnea pakkaamiseen, yksi sivulaukku kuulostaa hurjan pieneltä määrältä. Ei niissä ajovaatteissakaan kai ihan aina voi/halua esiintyä.

    VastaaPoista
  4. Katriina, ajovaatteissa voi tulla kuuma Kroatian lämmössä :)

    Meidänkin uusperheellisten on ollut mahdollista aloittaa matkailu vasta sitten, kun lapset ovat kasvaneet omatoimisiksi ja itsenäisiksi. Eikä sitä ollut rahaakaan silloin, kun lapset olivat pieniä. Enemmän tuolla reissussa ollaankin tavattu lapsettomia ja ikääntyneempiä pariskuntia. Tai poikamiehiä. Tiedoksi vaan kaikille sinkkunaisille.

    VastaaPoista
  5. Onpa hienot maisemat!

    Ajattelin kahden viikon New Yoekin reissuun pakkaamisen ostoksille jätettävää tilaa ajatellen ja nykyisillä matkatavararajoituksilla olevan haastavaa, mutta sinulla on kyllä vilä tiukempi pakkauspuristus edessä...

    VastaaPoista
  6. Lumo, kiva kun tulit kommentoimaan!
    Pahinta on, kun ei pysty reissusta ostamaan mitään... kerran ostin kengät ja se vaati toisten kenkien heittämistä roskiin.

    VastaaPoista
  7. Upeisiin maisemiin olette matkalla - järtsy matkakuume iski...!

    VastaaPoista
  8. Maire, aina se sykähdyttää, kun näkee vähän korkeammat kukkulat. Nyt lähdetään vuorien toiselle puolen, Sloveniaan ja Kroatiaan. Vähän alkaa itselläkin jo jänskättää...

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentistasi!