sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Raparperi-rahka-murupiirakka

Pihan raparperit ovat nyt parhaimmillaan. Keväällä ja alkukesällä on mukava leipoa tuoreista raparpereista piirakoita ja tehdä kiisseliä. Loppukesän sadosta keitetään hilloa ja mehua.

Tämän uuden raparperipiirakan ohjeen löysin Siltakulma-blogista. Tällä kertaa tavoistani poiketen noudatin ohjetta kirjaimellisesti. Tosin raparperin määrää en mitannut, käytin piirakkaan 5 isohkoa vartta.

IMG_8393

Ohje muistuttaa hyvin paljon omaa rahkamurupiirakan ohjetta, mutta eihän nämä peruspiirakat enää uusia innovaatioita ole. Peruspiirakan eri variaatioita vain.

IMG_8395 IMG_8401

6 kommenttia:

  1. Tuollainen rahkamurupiirakka on ihan huikean hyvää! Harvoin tulee tosin tehtyä. Raparperi sopii tuohon varmasti hyvin mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperi tasoitti mukavasti piirakan makeutta. Jos laittaa jotain makeampaa väliin, sokerin määrää voi mielestäni vähentää. Nämähän ovat tietenkin makuasioita.

      Painonhallinnan kannalta pellillinen piirakkaa ei ole hyvä vaihtoehto - varsinkaan, kun yksi pala päivässä ei riitä. Toisaalta ei viitsisi ihan joka päivä olla leipomassa, joten siltä kannalta on järkevämpää tehdä iso satsi kerralla.

      Poista
  2. Tätäpä pitää leipoa. Kun vain saisi joltain sukulaiselta ilmaiseksi raparperejä. Äidin raparperit jäivät maan myynnin seurauksena naapurin tontille. Mutta sieltä kuulemma saa käydä hakemassa. En taida kehdata...

    Ollin poismenosta vielä. Itsekin itkin kamalasti edellisen koirammme Vallun kuolemaa. Omaa isäänikään en ole surrut yhtä tuskaisesti. Mietin mistä se johtuu. Varmaan siitä, että ainkin kaupungissa koira on niin sidottu isäntään tai emäntäänsä. Se saa heiltä ruuan ja tarpeetkin tehdään (yleensä) isännän tai emännän aikataulujen mukaisesti. Koira on omistajiensa ihan oma, vaikkakin itsenäinen ja oma persoonansa.

    Kuoliko Olli luonnollisesti? Sanoit hänen kuolleen käsivarsillesi... Niisk...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä koiran kuolema on ottanut koville, vaikka ehdimme kevään aikana totutella ajatukseen. Olli sai eutanasian, mutta hän nukkuin käsivarsilleni. Pidin kättäni kaverin sydämen päällä ja tunsin viimeisen sydämenlyönnin, joka oli voimakkaampi kuin muut. Aivan kuin sydän olisi sanonut: vielä kerran.

      Naapurille sanoinkin, että isäni kuolemaa en itkenyt ollenkaan, mutta koiraa kaksi viikkoa. Vähän kärjistettynä. Koiran oli osa perhettämme, vaikka tähän moni sanoisi, että koira on vaan eläin. Onpahan vaan rakas eläin.

      Poista
  3. Tein sulle haasteena viisi kysymystä kesästä, jos huvittaa vastata:)

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentistasi!