keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Flunssatuttaa

Ennen Englannin reissua alkanut flunssa ei meinaa parantua millään. Yhden antibioottikuurinkin olen syönyt ja kaikenlaisia muita yhdistelmiä olen kokeillut. Kurkkukipuun olen juonut kymmeniä litroja teetä tai ainakin se siltä tuntuu. Pari päivää levähdän nyt kotona ja yritän uskoa, että lepo auttaa. Kolmen viikon sairastelun jälkeen alan jo unohtaa, miltä tuntuu olla terve. Töissä on ollut melko stressaavaa, joten uskon sen olleen osasyynä sairastumiseen. Kyllähän ihmisen terveyteen vaikuttavia tekijöitä ovat joskus muutkin kuin virukset.

Mutta vähän iloistakin juttua. Työkaveri antoi lahjaksi pikkupaketin kiitoksena avusta.

IMG_0136 Harvoin saatuna kiitos tuntuu vieläkin paremmalta kuin uskoisi.

Työpaikkani sijaitsee neljännessä kerroksessa ja kirkkaina aamuina taivaanrannassa on vaihtuva valoshow.

IMG_0061 Valoilmiö keskellä kuvaa ei ole ufo vaan kattolampun heijastuma ikkunasta.

Vielä yksi päivä ja sitten talvipäivä seisahtaa.

10 kommenttia:

  1. Meillä on töissä parilla ollut sitkeää flunssaa ja yskää, joka aina välillä pahenee, miehen työpaikalla myös. Harmillinen tauti, toivottavasti tämä pieni lepo auttaa sinua.

    Joulun valmistelu ottaa koville ihan terveenäkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo yhden päivän lepo näyttää auttavan. Nukuin 10 tunnin yöunetkin!

      Jouluvalmistelut eivät kyllä stressaa, kun nuoripari tulee aatonaattona kalasopalle ja joulu vietetään sitten kolmen aikuisen ja yhden koiran poppoolla keikessa rauhassa. Nuoripari vie autonkin, joten ei tarvitse muuta kuin olla öllöttää.

      Poista
  2. Koetahan parantua. Voisiko olla joulustressi, kun olet jouluihminen? Heh, tuli talo siivottua sen verta hyvin tytön lakkiaisiin, että yksi imurointi saa riittää ja siinä meidän joulusiivous. Sitten mies saa hoitaa pienen kinkun paiston ja ostaa kalat sun muut ja siinä se on. Appiukko varmaan kutsutaan aattona syömään, kun kuitenkin niin monta joulua vietetty heidän luonaan. Terveisiä teille ja leppoista joulunvalmistelua. Ihanaa, ihanaa ei ole tullut lunta:) :), ainakaan vielä. Kerkiäähän sitä talven mittaan:) Terveisiä M-L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole joulustressiä, työstressiä kylläkin. Vuodenvaihteessa loppuu puolikkaana tekemäni lisätyö ja se varmaan helpottaa työpäiviä.

      Meillä ei ole joulusiivottu sen kummemmin kuin muulloinkaan. Voisin sanoa samoin kuin sinä, että meillä siivottiin tytön lakkiaisiin ja se riittää. Tosin lakkiaiset olivat toukokuussa... viikonloppuna mies imuroi, minä moppasin, kukaan ei pyyhkinyt pölyjä. Eteisen matto tuulettui pari tuntia ulkona. Vessa siivotaan normaaliin tapaan, oli joulu tai ei.

      Tosin eilen lähtiessäni töistä kotiin sairastamaan, kävin ostamassa kuopukselle pari pientä lahjaa entisten kahden lahjan lisäksi. Miehen kanssa ei osteta toisille mitään. Suurin lahjastressi tulee varmaan siitä, että ehtiikö paketti Australiaan ajoissa? Lähetin kyllä paketin postin aikatauluohjeiden mukaan ja maanantaina paketti oli saapunut jo kohdemaahan seurantakoodin mukaan. Australiassa kaikki paketit menevät huumekoirien ja läpivalaisujen kautta, joten sielläkin lienee postissa pakettiruuhkaa joulun alla. Jospa se ehtisi huomiseen mennessä perille.

      Terveisiä Kirkkonummelle!

      Poista
  3. Paranemista! Sulla on upeet maisemat ikkunastas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä se tästä. Huomenna taas töihin.

      Poista
  4. Kyllä on mahtava kuva, noita maisemia katselee mielellään, jos vain töiltä ehtii.

    Toivottavasti voit jo paremmin, kolmen viikon flunssa kuulostaa toooodella kurjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vointi on taas hyvä vaikkei erinomainen. Korvapuustit ovat uunissa ja tästä alkaa joulun viettäminen. Onneksi työpaikan ikkunasta ei tarvitse viikkoon katsoa uloa :)

      Poista
  5. No voi itku. Toivottavasti flunssa tokenee...samaa ollaan tässäkin huushollissa kyllä podettu. Mies kolme kertaa flunssassa tänä syksynä. Kaksi viimeistä flunssaa meni sitten niin, että edellinen lääkekuuri oli vielä kesken, kun uuden kuumeen ja flunssan tuppasi päälle. Joo-o. Mutta ompas kiva pentikin muotti, jonka sait lahjaksi :) Varmasti ilahdutti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se lääkäri meinasi minullekin, etten ole vanhasta parantunut kun jo uutta pukkaa. Lääkekuurin jälkeen poskiontelot olivat entistä tukommassa. Nyt sentään ilma kulkee taas. Toivottavasti teilläkin alkaa flunssa olla takana.

      Oikein kivaa joulua teille ja koirille kans.

      Poista

Iso kiitos kommentistasi!