keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Joskus on pakko pysähtyä

Ensin huolehditaan työt, koti, koira, parisuhde, piha, pyykit ja mitäs muuta sitä onkaan - lopuksi huolehditaan itsestä. Kun poskiontelot ovat oireilleet pari kuukautta ja nenä on ollut enemmän tai vähemmän tukossa keväästä asti, se alkaa vaikuttaa yleisvointiin kaikesta ulkoilusta ja liikunnasta ja terveellisestä ruokavaliosta huolimatta. Polven nivelrikkokin on alkanut oireilla taas hyvän jakson jälkeen. On siis aika pysähtyä. Lääkekuuri ja pari päivää sairauslomaa ja kyllä se tästä taas iloksi muuttuu. Pitäisi taas laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja sijoittaa itsensä kärkiasioiden joukkoon. Ainakin top-vitoseen.

Stressiä lieventää ja mielihyvää tuottaa varatut lentoliput ja hotelli. Joulukuun alussa lähdemme miehen kanssa eteläisen Englannin rannikolle muutamaksi päiväksi.

IMG_7912 IMG_7913 IMG_7933

Oletteko katsoneet brittiläistä rikossarjaa Broadchurchia? Sarja sijoittuu Dorsetin rannikolle eli kuvauspaikat eivät ole kovin kaukana Bournemouthista, jossa nämä kuvat on otettu viime vuoden joulukuun alussa.

IMG_7937

10 kommenttia:

  1. Niin totta - kyllä sitä tulee huolehdittua aina ensin muista - ja sitten, jos voimia vielä riittää, itsestä. Ja sehän tietää sitä, että ongelmat ehtivät kasaantua ja suureta. Hienoa, että olet saanut aikaiseksi pysähtyä - ja matka jos mikä piristää ja hoitaa kummasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieltä piristää myös lokakuun "tärpit": ensi viikolla Brysseliin (vaikka onkin työreissu) ja parin viikon päästä PMMP:n keikalle.

      Poista
  2. Englannin rannikko näyttää NIIn houkuttelevalta, olisi meidänkin aika verestää vanhoja silmiämme Briteissä! Olen sitä paitsi käynyt vain Lontoossa pari kertaa.

    Omasta itsestä huolehtiminen voisi olla ihan ykkösenäkin, eihän sinusta kukaan muukaan huolehdi;o) Onneksi sait muutaman päivän levon lääkkeitten lisäksi. Nyt iän myötä uskon yhä enemmän siihen Toivo Rautavaaran sanontaan, että lääkäri hoitaa, luonto parantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiku..Hippokrateen sanontahan se on, piti tarkistaa netistä. Tykkäsin nuorena Toivo Rautavaarasta, ja hänen kirjansa on nimeltään Luonto parantaa.

      Poista
    2. Minä en ole taas käynyt Lontoossa ollenkaan (paitsi Heathrow'n lentokentällä).

      Olen hyvä neuvomaan muita, mutta itseäni kohtelen välinpitämättömästi. Vasta paasasin kuopukselle, että täytyy pysähtyä parantamaan flunssaa, ettei tule jälkitauteja. Hän oli ottanut vinkistä vaarin, levännyt pari päivää villasukat jalassa ja niin oli flunssa mennyt ohi. Eilen hän muistutti minua, että pitäisi malttaa itsekin levätä. Näin nyt teen. Luin tänään Taivaslaulun.

      Kuunnelkaamme itseämme tarkemmin.

      Poista
    3. Ihan vähän vaan kade... nimittäin tuosta reissusta. Ja joskus on hyvä vähän höllätä sitä luterilaista työmoraalia.

      Onneksi viikonlopuksi on luvattu vielä kohtuullisia kelejä. Jaksaa paremmin.

      Poista
    4. Jokainen aurinkoinen päivä tähän vuodenaikaan on pelkkää plussaa.
      Lomareissulla Englantiin on tärkeämpikin merkitys: mennään katsomaan, miten kuopus pärjäilee.

      Poista
  3. Eikö ole kumma että kummasti jaksaa kun on liput jonnekin odottamassa. Minulla on ollut näin jo kauan, nytkin vaikka kuinka monet liput. No, ehkä ei lastenhoitoreissuja pääkaupunkiin lasketa. Kanarialle matkaliput tammikuussa jo sen sijaan auttavat kestämään alkavaa kammosta. Olen katsonut Broadchurchia enkä vähiten sen hukeiden maisemien vuoksi. Lontoossa olen käynyt kerran pidenneyllä viikonloppureissulla, voisi olla ika tehdä jo uusintareissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomareissun jälkeen on aina tyhjä olo, kun ei ole mitään odotettavaa. Työkavereiden kanssa yksi päivä juteltiinkin, että pitäisi olla aina kaksi reissua odottamassa. Kun toiselta palaa, on toinen odottamassa.

      Kanariaa ja etenkin Teneriffaa pidän todella mukavana talvilomapaikkana. Mitä sitä turhaan aliarvioidaan ja halveksitaan? Miellyttävä meri-ilmasto, hyvät hotellit, shoppailua. Ruokakin on hyvää, kun poikkeaa vähän turistiväyliltä syrjemmäs.

      Kuopuksen kanssa tehtiin yksi tammikuu ex tempore -reissu Teneriffalle. Astma saatiin viikossa hyvälle mallille ja rentouduttiin niin, että vieläkin mielessäni voin palata niihin tunnelmiin ja tunnen syvää levollisuutta.

      Poista
  4. Joskus kannattaisi pistää se itse ykköseksi, ainaskin vähäksi aikaa. Minä olen ollut blogipimennossa tämän viikkoa, kun pääte hajosi ja vasta tänään sain käytyä ostamassa uuden. Tosin katseltiin jo samalla tietsikoitakin, kun olisihan se voinut olla tietsikka, mutta nyt onneksi selvisimme vain päätteen uusimisella. No te menette sitten kuopusta katsomaan? Minullakin on ikävä tyttöä, tarttisi vissiin käydä Pariisissa katsomassa. Terveisii M-L.

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentistasi!