lauantai 26. lokakuuta 2013

Normaaliaika on Blossan aikaa

Kellot on siirretty normiaikaan ja päivän pituus on reilut 8 tuntia. Aurinko laskee neljän jälkeen ja kohta on kaksi pimeää vastakkain. Lunta ei ole maassa ollenkaan ja lähipäiviksi on tiedossa lisää vesisadetta.

Eräällä syksyisellä lenkillä Pikisaaressa kuvasin sieniä.

IMG_1625 IMG_1624 IMG_1623
Kauniita omassa rumuudessaan.

Perjantaina iski yhtäkkiä kurkkukipu. Koko päivän oli kyllä ollut aika vetelä olo ja inspiraatio hukassa. Ainakaan en ole vilustunut, sillä kevytuntuvatakki on ollut jo käytössä ja päässäkin Brysselistä ostettu COSin kasmirpipo (aivan ihana!).

Lauantaina käytiin pikaisesti kauppahallissa ostamassa lihaa (korealaista päivällistä varten ja tästä sitten myöhemmin) ja samalla reissulla hain pari pulloa Blossaa Alkosta.

IMG_1711

Myyjä kertoi glögin olevan valkoviinipohjainen, mutta tämän vuoden maku on jätetty salaisuudeksi, eikä sitä kerrota pullossa. Makua voi arvailla Blossan fb-sivuilla ja glögin ainekset paljastetaan Lucian päivänä 13. joulukuuta. Toisaalta Alkon sivuilta löytyy tieto: "Oranssi, vadelmainen, kevyen ruusunmarjainen, neilikkaine." Tarkoituksenani oli eilen maistella glögiä, mutta en raaskinut avata pulloa. Kurkkukipuun nautin Ikean alkoholitonta omena-puolukkaglögiä. Kevensin makeutta lisäämällä hieman kuumaa vettä mukiin, koska en ole kovin makeiden juomien ystävä. 

Rauhallista sunnuntaipäivää 
ja 
pysykää terveenä! 

10 kommenttia:

  1. Kuvauksellisia sieniä! Pikisaari on muutenkin ihana paikka, aikamoinen idylli siellä kaupungin sydämessä. Enoni asuu siellä puutalossa, mutta useammin on tullut käveltyä saarta ympäri tunnelmasta nauttimassa.

    Unohdin tuon Blossan, kun kävin Alkossa perjantaina. Tykkäsin viimevuotisesta peräti kahden pullon verran, joten suuret odotukset on nytkin. Toivottavasti sait helpotusta oloosi ja vointi on jo parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorenparin loman aikana kukankastelureissuilla oli kiva käydä vähän eri paikoissa koiralenkillä. Pikisaari on kiva kiertää, mutta ehkä sitä pusikkoa vois vähän raivatakin. Enpä pimeällä menisi sinne pusikkoon lenkille.

      Olo on mikä on, kävin yksityisessä päivystyksessä työterveyshuollon piikkiin. Tätä on kuulemma liikkeellä ja virusperäistä. 3 pvää kotilepoa. Mies otti vinkistä vaarin ja imuroi. Itse asiassa olisi kyllä imuroinut muutenkin.

      Poista
  2. Voi kuinka hauskannäköisiä sieniä!. Koetahan tervehtyä pikaisesti. Täälläkin on aistittavissa flunssanpoikasta. Terveisii M-L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt lisää C-vitamiinia ja vältä kaupassakäyntiä. Ei kait flunssan estämiseen auta kuin se, että linnoittautuu sisälle.

      Poista
  3. Minä ostin laivasta pullon glögiä, eli glögiaika täällläkin aluillaan, jospa ensi viikonloppuna avattaisiin marraskuun kunniaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kylmänkosteat sadesäät vaativat jonkinlaista sisäistä lämmikettä.

      Poista
  4. Ouluun on avattu uusi lihakauppa, Viskaalin lihakauppa Kasrmintielle... Pitäisi käydä testaamassa.

    Paranemisia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä käynyt, mutta Viskaalin nettikaupasta olen ostanut lammasta viime talvena vai koska se oli. Täytyy käydä joku päivä.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos. Kurkku ei ole enää kipeä, pää on. Lääkärin mukaan sitkeä tauti. Niin on.

      Poista

Iso kiitos kommentistasi!