tiistai 29. lokakuuta 2013

Revittyä possua korealaiseen tyyliin

Hesarissa oli pari viikkoa sitten houkutteleva ruokakokonaisuus. "Huippukokki David Chang toi korealaisen Bo Ssämin läntiseen maailmaan, kun hän alkoi tarjota ateriaa modernina versiona Momofuku-ravintoloissaan New Yorkissa. Bo Ssäm tarkoittaa ateriaa, jossa salaatinlehteen kääritään lihaa, riisiä, pikkelöityjä kasviksia ja erilaisia kastikkeita"

IMG_3964
Kopio ohjeista ja ostoslistaa kirjoittamaan!

Liha ostettiin kauppahallista eli vajaa kaksi kiloa possunlapaa, jota kypsennettiin leivinuunissa neljä tuntia.

Kaikki muu löytyi lähikaupasta, mutta vähän piti tietenkin ohjeita soveltaa joko raaka-aineiden puuttumisen vuoksi tai ihan vaan siitä ilosta, että piti saada oma kädenjälki ruokaan. Viralliset ohjeet löytyvät hesarin sivuilta.

IMG_3959 En ole tuorekurkun ystävä, mutta tällä ohjeella kurkuista tuli aivan mahtavia ja tätä ohjetta tulen käyttämään muulloinkin.

Pikkelöidyt kurkut
1 kurkku
2 rkl väkiviinaetikkaa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa


Leikkaa kurkku ohuiksi viipaleiksi. Sekoita keskenään etikka, sokeri ja suola. Lisää kurkkuviipaleet ja anna maustua vähintään 20 minuuttia jääkaapissa.

IMG_3960 Kevätsipulia ei ollut saatavissa, ei inkivääriäkään, joten inkivääri-kesäsipulikastikkeen sijaan tein punasipulilisäkettä:

6 pienehköä punasipulia
2 rkl rypsiöljyä
2 tl riisiviinietikkaa
½ tl suolaa


Pöydässämme oli siis salaatinlehtiä, joihin käärittiin revittyä possua, basmatiriisiä, pikkelöityä kurkkua, punasipulia ja majoneesia.

IMG_3966  
Ja lopuksi pieni tunnelmakuva pimeiden iltojen iloksi.

IMG_3963 Miniältä sain kaksi musta-valkoista kaitaliinaa. Liinoja hän ompeli hääjuhlapaikan pöytiin ja musta-valkoista kattausta koristivat valkoiset ja keltaiset kukat.

10 kommenttia:

  1. Piti oikein tsekata Hesarin sivulta miten tuo possu oli tehty. Hyvin muhitettu possu on hyvää, esim. kasslerista saa maukasta kun sen laittaa 4-5 tunniksi uuniin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syön jonkin verran "punaista lihaa", mutta silloin sen täytyy olla hyvää ja mielellään lähilihaa. Missään tapauksessa meille ei osteta mitään marinoituja tuotteita vaan ainoastaan sitä naturellia itseään.

      Poista
  2. Kuulostaa herkulliselta. Jaksisikohan possun kanssa odottaa jouluun saakka? Silloinhan tulee kinkun aika... Nyt pitäisi syödä kyllä jotain tosi tulista, niin ehkä tämä lenssu herkeisi. No sitä samaa suurinpiirtein taidat sinäkin potea, jotta atshii vaan ja terveisii Kirkkonummelta, M-L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaista paranemista sinne ja tänne. Liekö meillä sama tauti? Kun nenä on tukossa, chili auttaa ihmeesti, alkaa ilma kulkea rööreistä.

      Äkkiäkö se joulu tulee; kohta on marraskuu ja yhtäkkiä onkin ensimmäinen adventti. Nyt vaan odotellaan, koska mediassa alkaa "joulukinkut loppuvat" -hypetys.

      Poista
  3. Ai kun näyttää houkuttelevalta! On sitä paitsi paljon kevyempää salaatinlehteen kuin sämpylään kietaistuna:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän sain ideaa myös keväiseltä Brisbanen reissulta, kun korealaisessa ravintolassa grillattiin lihaa yms. pöydässä ja käärittiin salaatinlehteen suupaloiksi.

      Poista
  4. Oi, mitä herkkuja! Olen ihastunut tuohon revittyyn possuun eri mausteilla vasta tänä vuonna... Tämä resepti pitääkin ottaa kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti maistuu!
      Meillä on sellainen ikeasta ostettu rautapata, jossa on hyvä hauduttaa lihaa leivinuunissa. Joukkoon voi nakata yrttejä, vihanneksia - ihan mitä vaan. Laitan aina pohjalle vähän vettä, ettei liha tartu pohjaan kiinni. Padan huolto kuuluukin sitten miehen toimenkuvaan.

      Poista
  5. Nam! Tuli ihan kurniva olo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tulee aina nälkä, kun katson telkkarin ruokaohjelmia. Omaksi hämmästyksekseni olen tykännyt myös Koko Suomi leipoo -ohjelmasta, vaikka en yleensä suomalaisista kopioista tykkääkään. Toinen suosikki on tällä hetkellä Masterchef Australia - varmaan siksi, että keväällä tehty reissu jätti niin syvän jäljen sydämeen.

      Poista

Iso kiitos kommentistasi!