lauantai 19. tammikuuta 2013

Lunta ja aurinkoa

Lumisateinen aamu kääntyi aurinkoiseksi iltapäiväksi ja lempeä nollakeli tuo pienen aavistuksen vielä kaukana olevasta keväästä. Lumitraktorit saavat tehdä pitkää päivää, että asuinalueiden pienet sivutienpätkätkin saadaan auratuksi tämän päivän aikana.

Etelä-Englannissakin on lumikaaos. Tyttären mukaan eilen Bournemouthissa oli sentti tai kaksi lunta ja koko kaupunki kaaoksessa. Koulut on yliopistoa myöten suljettu ja kaupoista oli hamstrattu kaikki tuoretavara. Onneksi siellä lumi sulaa yhtä nopeaa kuin se sataakin. Meillä lumen sulamista saadaan vielä odotella kolme kuukautta.

IMG_0236

Leppoisaa viikonloppua! 

8 kommenttia:

  1. No se kääntyi sitten niin, että pakkaset siirtyivät tänne etelään. Aamulla viiden jälkeen oli kuulemma siinä 28 astetta. Minä kun nousin hetkeksi ylös ennen seitsemää, niin oli 21 astetta. Ossikaan ei olisi tahtonut aamupisulle vaan pakotettiin. Lumikaaos on ollut Lontoon lentokentälläkin. Saas nähdä saanko miähen huomenna kotiin. Kyllä se kevät koittaa, jossakin vaiheessa. Terveisiä teillepäin M-L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin teillä oli lunta, meillä pakkasta. Nyt toisinpäin.
      Etelä-Englannissa oli monet lentokentät kuten Southampton kokonaan suljettu. Lontoossa ilmeisesti taisi joku kiitorata olla käytössä, mutta satoja lentoja oli peruttu. Toivottavasti mies pääsee kotiin.

      Poista
  2. WAU, mikä kuva - i h a n a! <3 Antaa toivoa keväästä, kiitos!

    Täällä ihmetellään Marja-Leenan tavoin kovia pakkasia ja teidän suojakelejä siellä pohjoisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos annamari. Ihan iPhone-kuva kyseessä. Itsekin ihmettelin!

      Poista
  3. Ai kun on makea kuva! Kuin kukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kuva on "vahinko" ja sitten se onnistuikin. Tai ainakin siitä tuli erikoinen.

      Poista
  4. Hieno kuva, yhdyn kuoroon :) Nyt on meidän vuoro kärsiä pakkasista - voi kun tuo kevät jo tulisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntaiaamun -10 asteesta huolimatta tai johtuen koira ei lähtenyt aamulenkille. Hoiti asioinnit 20 metrin päässä ja kieltäytyi jatkamasta. Ihmiset nauttisivat mielellään tästä kohtuullisesta säästä. Kaunis ja kirkas päivä tulossa.

      Poista

Iso kiitos kommentistasi!