tiistai 30. huhtikuuta 2013

Nyt on kevät...

... ja lämmintä on kolme astetta. Vesisade sentään loppui. Sekä etu- että takapihalla on vielä vähän lunta, mutta kyllä loputkin taitaa viikon sisään sulaa. Olen kuitenkin haravoinut lumikasojen ympäriltä.


IMG_0909 Innostuin tekemään muutaman litraa simaakin, mutta munkit ostin leipomosta. Simaan käytän ainoastaan fariinisokeria ja näin siitä tulee normaalia tummempaa. Kaksplussan keskustelupalstalla joku kyseli kelluvien rusinoiden perään ja onneksi lähikaupan rusinat sattuivat olevaan kelluvaa sorttia :) Näin saatiin pulleita ja kelluvia rusinoita meidänkin simaan.

Kyllä sitä itselläkin on ollut simaongelma. Nuorena naisena tein ensimmäisen kerran simaa ja mietin, kuinka sitruunankuoren saa puhtaaksi. Soitin tietenkin äidille, joka ei ollut kotona ja isäni ilkkui minulle, että olen joutunut nöyrtymään kysymään kotoa neuvoa. Enpä juuri sen jälkeen neuvoja kysellyt vaan toimin maalaisjärjen mukaan. Kuten silläkin kertaa; jynssäsin tiskiharjalla sitruunat puhtaaksi
 IMG_0910 IMG_0911 Samettikukat ovat kasvaneet mukavasti, mutta varmaan tässä vielä kuukausi pitää odotella ennen kuin ne pystyy ulos istuttamaan.
 IMG_0888 Kukkapenkissäkin on jo elomerkkejä. Kyllä se tästä iloksi muuttuu.
 IMG_0889  
Aloitin työmatkapyöräilyn viime viikolla eli pahimmalla katupölyviikolla. Sen ja koleiden kelien johdosta vietän vappua sairauslomalla keuhkoputkentulehduksessa. Työntekijä sairastaa palkallisena vapaapäivänä. Onneksi koiran korvatulehdus on parantumassa ja korvien läpsytys on loppunut. Yhdessä nukuimme tänäänkin kahden tunnin päikkärit. Me toipilaat.

Villatakki on lankojen päättelyä ja nappeja vailla valmis. Sukat puikoilla. Hus & hem -lehden uusi numero ostettuna. Kakkupohja on uunissa ja Lidlistä ostetut mansikat pääsevät vappukakkua koristamaan. Mies intoilee remonttihommia, en jaksa nyt innostua. Takapihan kunnostus olkoon tärkeysjärjestyksessä nro 1. Tässäpä päällimmäiset.     

Iloista valpuria!

16 kommenttia:

  1. Toipilaana ei auta isommin riehua. Lepää ja tervehdy. Kummasti nuo silmut ja maasta pungertavat kasvit luovat intoa ja toivoa.

    Leppoisaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihuoneen osat odottavat varastossa takapihan sulamista ja sitä odotellessa on hyvä lukea puutarhakirjoja kaikessa rauhassa.

      Poista
  2. Niin, sairasta koiraa ei tosiaan saakaan jäädä hoitamaan kotiin. Mutta jos olisi vaikka paha mahatauti, niin johan koira ehtisi kuivua päivässä; tuli vaan mieleen. Toivotan rauhallista vappua ja toipumista kummallekin potskulle. Teillä on sentään kunnon herkut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime syksynä sain luvan tehdä etäpäivän, kun olin huolissani koiran kuivumisesta. Loppujen lopuksi koira piti viedä tiputukseen. Kyllä aikoinaan surku tuli myös silloin, kun piti jättää yli 10-vuotias lapsi yksin kotiin sairastamaan. Yöpöydälle laitettiin buranaa, kännykkä ja mehukannu sekä kuumemittari. Lääkärin mielestä alle 18-vuotiaan jättäminen yksin sairastamaan on melkein heitteillejättö, mutta minkäs teit. Onneksi pari kertaa saimme mummon lapsen kaveriksi ja onneksi muilla lapsilla oli lyhyempi koulupäivä kuin äidin työpäivä.

      Mansikkakakku maistui siman kanssa.

      Poista
  3. Toipumista ja mukavaa vappua! Ainakin tarjoilut kuulostavat kadehdittavan herkullisilta vaikka sää ei keväinen vielä olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole keväistä, taivaskin pilvistyi uudelleen. Ajatus lähenevästä kesästä helpottaa.

      Poista
  4. Pikaista toipumista. Meidän kaupasta olivat kelluvat rusinat loppu, joten en ehtinyt tekaista simaa. Ajatus kävi mielessä viime viikolla, mutta jotensakin liian myöhään...Terveisiä Kirkkonummelta M-L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minullakin monesti on käynyt. On jäänyt lapsilla monta vappua väliin ilman äidin tekemää simaa, mutta tuskin minua koskaan valitaankaan millään äiti-mitalilla. Nyt kun ollaan kahdestaan, simaa olen tehnyt ainakin kahdesti. Hurraa.

      Kuopus on ollut viettänyt vappua Suomessa viimeksi vuonna 2008. Vuonna 2009 tyttäret lähtivät Lontooseen brittibändi McFlyn konserttiin; kuopus oli 15, isompi melkein 19-vuotias. Siitä se ulkomainen kiertäminen oikeastaan alkoi kuopuksen kohdalla, isosisko oli jo reissannut yksin 16-vuotiaasta asti. Samana kesänä lähtivät Britteihin reilaamaan. Ei siis ihme, että ovat nyt maailmalla kumpikin. Ja muuten poika ja miniäkin ovat paraikaa Roomassa. Vaan me vanhukset palellaan täällä pohjolassa.

      Poista
  5. Hyvää vapun jatkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vappu meni yskiessä, mutta eiköhän se siitä hellitä.

      Poista
  6. Me saimme yhden pullon simaa miehen äidiltä - hyvää oli ja se kyllä riittikin. Yhtään munkkia tai tippaleipää en ole syönyt, muita herkkuja kylläkin.

    Vettä tihuuttaa ja lämmintä on pari astetta - siitä on meidän vappu tehty :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä meni neljä litraa simaa kevyesti, taisi olla miehellä sima maullaan... Ostin leipomosta kaksi munkkia, tippaleipien ystävä en ole ollut koskaan.

      Eipä ole hirveen lämmintä vieläkään.

      Poista
  7. Minä muuten pesen tomaatit Fairylla. Ja huutelen tietenkin tarkasti. Joskus kun katsoo sitä painelua jo tomaattien kopelointia vihannestiskillä korva-nenä-pylly -kädellä, niin pahaa tekee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärsyttävää todella, kun joku ihminen pyörittelee ja puristelee jokaisen hedelmän tai tomaatin niin että sormi menee läpi. Sitten otetaan se parempi vierestä.

      Poista
  8. Mukavaa kesäkauden aloitusta, Aikku ja pikaista paranemista! :)

    katupölyä on tänävuonna ollut häiritsevän paljon, kun sadettakaan ei meinattu saada koko keväänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sitten sataakin senkin edestä ja tänään on tullut Oulussa jopa lunta. Onneksi se suli samantien takaisin. Hiekoitushiekan putsaaminen venyi tänä vuonna taas melko pitkälle, aivan kuin soratiellä olisi pyöräillyt.

      Poista

Iso kiitos kommentistasi!