lauantai 24. marraskuuta 2012

Murhetta ja iloa

Koiran selkäkipu on hallinnut mennyttä viikkoa, eikä töiden ohella ole paljon mitään muuta ehtinyt murehtiakaan. Olen kuitenkin sellainen, että asiat pitää murehtia kerralla, eikä jättää niitä vuosiksi hautumaan. Nyt koira voi paremmin, mutta päätös on tehty: mikäli mäyräkoirahalvaus tulee kohdalle, koira pääsee autuaammille (siilin)metsästysmaille. Toivottavati näin ei kuitenkaan käy vielä pitkään aikaan.

IMG_3476  Iloakin on ollut. Opiskelun aikana tutustuin ihaniin ihmisiin, joiden kanssa matkustettiin junalla, asuttiin asuntolassa, istuttiin yliopiston kahvilassa ja keskusteltiin tunteja. Eihän tällaista verkostoa voi jättää, vaikka valmistumme yksi kerrallaan tämän ja ensi vuoden aikana. Kutsuin siis naiset kahvittelemaan ja viettämään aikaa yhdessä. "Ja kyllä me akat naurettiin niin."
IMG_7891
  IMG_7890

Ja tietenkin tarjolla oli perinteistä rahka-kermakakkua. 
 IMG_7876

8 kommenttia:

  1. Onneks tosiaan Olli voi jo paremmin, ja toivomme Ollille monta, monta vuotta ikää lisää. Smack, puuh, tuosta Ollille vielä parantavia lentosuukkoja ;)

    Teillä on varmasti ollut mukava naistenpäivä. Herkullisen näköinen kakku ja muuta mukavaa tarjolla. Kiva kun saa luotua noin hyvän verkoston, aina se ei ole itsestäänselvyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olli kiittää pusuista!

      Olen huomannut, että "iäkkäämpänä" on hieman varautuneempi luomaan uusia ystävyyssuhteita, mutta toisaalta nyt syntyneet uudet ystävyydet ovat syvempiä. Ystäväpiiri voi olla kapea, mutta perustuu keskinäiseen kunnioitukseen ja avoimuuteen.

      Poista
  2. Onneksi Olli voi paremmin..taitaa kyseinen sairaus olla mäyriksille tyypillinen? Ymmärrän kyllä täysin, että asia on täytynyt miettiä varalta valmiiksi. Niinhän me kaikki lemmikkien omistajat joudumme nämä asiat pohtimaan. Mutta jospa nyt kuitenkin Olli saisi vuosia vielä lisää roppakaupalla <3

    Ja herkkuja olette kyllä syöneet, oi joi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olli on hyvässä kondiksessa jälleen kerran, vaikka kunto onkin mennyt melko huonoksi lyhytkestoisten lenkkien vuoksi. Eiköhän tässä taas kohta päästä normaaliin elämään kiinni.

      Poista
  3. Toivottavasti Ollin vointi on edelleen paranemaan päin! <3

    Ihanat kekkerit olet järkännyt! Kakku näyttää tosi herkulta - NAM! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku oli herkkua, eikä kestänyt kauaa. Tämä on todellinen kestosuosikki vuodesta toiseen - ainoastaan kakun heikko säilyvyys on ongelma: se syödään aina liian nopeasti ja hitaammat jäävät nuolemaan murusia lautaselta.

      Poista
  4. Toivottavasti Olli tervehtyy <3

    Tuo ihanainen kakkukuva sai veden kielelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Olli on jo parempi.
      Kakku on niin hyvää, että taidanpa tehdä itsenäisyyspäiväksi uuden. Siihen voisi laittaa mustikoita = sinistä ja valkoista.

      Poista

Iso kiitos kommentistasi!