torstai 15. marraskuuta 2012

Sukkia ja nikkarointia

Sukat ovat omaa valmistetta ja nikkaroinnit omaa suunnittelua. Mies jaksaa aina toteuttaa mun suunnitelmat.

Nämä sukat lähtivät annamarin miehelle tilaustyönä Etelä-Suomeen. Sukkien kuvaaminen näyttää olevan haasteellista: joko varsi tai jalkaosa näyttää lyhyeltä. Nämä ovat kuitenkin ihan oikeasti miesten kokoa.


IMG_7865

IMG_7864 Puulaatikko nikkaroitiin ylimääräisistä laudoista ja maalasin sen itse hieman huolimattomasti (mies maalaa aina liian huolellisesti), jotta se näyttäisi sellaiselta rouhealta ja käytetyltä.

IMG_7858 IMG_7863
Kun syksyllä myin gradupöytäni, aloin etsiä pientä, sievää atk-pöytää. Etsin siis vanhaa, second handia, mutta sellaista pöytää en löytänyt liikkeistä, kirppareilta enkä toreilta ja turuilta. Siispä etsin netistä kuvan pöydästä, jonka haluan, ja mies toteutti sen. Meillä oli varastossa tyttären asunnossa ollut vanha ikean umpipuinen pöytä kappaleina ja näistä kappaleista tuunattiin mulle pöytä. Pöytä sai pari kerrosta maalia ja siinä se sitten on. Pöytä on jo sijoituspaikalla makuuhuoneessa, mutta haluan pinnan olevan kunnolla kovettunut ennen kuin otan sen käyttöön. Parempia kuvia tulee varmaan joskus myöhemmin. 
 IMG_7879 IMG_7878

14 kommenttia:

  1. No kylläpä siellä ollaan taas puuhasteltu - sekä Puuha-Pete että sinä ;) Ja oikein hyvää jälkeä on syntynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan sitä pitää olla vähän pikkupuuhastelua vireillä - tiedäthän sinä!

      Poista
  2. Kiitos vielä kovasti "sukka"lähetyksestä! <3 Ootas vaan, kun saan kuvattua kaikki tuotteet ja laitettua blogiin, niin selviää muillekin, että olis siellä paketissa "vähän" muutakin kun nuo miehen sukat.. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään noista sukista, vaikka ne on ihan tavikset. Niissä on jotain sellaista perinteistä villasukkamaisuutta, ei mitään konstailua tai kikkailua. Oikea perusvillasukka!

      Poista
  3. Kyllä nyt tarkenee AM:n mies tassutella uusissa lämpimissä sukissaan. Puulaatikko on just sellainen kuin sen kuuluukin olla, päheä!
    Ja pöytä - upea sekin. Tuontapainen meillä taisi olla joskus 70-luvulla pirtin ruokapöytänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puulaatikossa on yksi vika: kun se on täynnä, se on raskas liikutella. Tai sitten täytyy kasvattaa hauista.

      Poista
  4. Erittäin käytännöllinen halkolaatikkoa ja nätisti toteutettu. Kyllä teillä osataan! Ja keksitään, siitähän nää hommat on usein kiinni, hyvistä ideoista.

    Mäkin tartteisin ompelupöydän, hmm... *varastaa idean*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän pöydän koko on 45x90 cm ja korkea normaali pöytäkorkeus. Hyvät ideat kiertoon vaan!

      Poista
  5. Hih, tuo on kyllä totta, että joskus kuvien ottaminen vaan ei meinaa onnistua ;D mut hauskoja juttuja olet taas tehny :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvaus on muutenkin haasteellista pimeän vuodenajan aikana, kun valo ei riitä edes päiväaikaan.

      Poista
  6. Tuollaisen yksinkertaisen pöydän metsästys on täälläkin käynnissä ja nimenomaan työpöydäksi. Yhdeksi ratkaisuksi mietin kahden hyllyn väliin iskettyä tasoa mutta katotaan nyt mitä saan aikaiseksi. En ainakaan mitään yhtä hienoa.

    VastaaPoista
  7. Hienoja jutskia olette saaneet aikaiseksi. Tytönkin huoneessa on vähän tuon oloinen vanha pöytä 55*70 cm, jonka tyttö maalasi itselleen valkoiseksi joku vuosi sitten. Veljeni oli joskus aloittanut kunnostaa pöytää ja petsasi sen aika ruman väriseksi. Jostain syystä pöytä kulkeutui meille ja tyttö maalasi sen itselleen. Muistatko? Aika saman oloinen. On sulla nyt hieno siro pöytä.

    Villasukatkin ovat hienot. Pistä miesten villasukkien viereen joku pieni, vaikka tulitikkulaatikko valokuvaan, niin näkee koon. Oikeasti nuo näyttävät jostain syystä pieniltä villasukilta. Uskon kuitenkin, että ovat ihan miesten kokoa. Kyllä valokuvat ja televisio vääristävät kokoja ihan kamalasti. Telkkarista ei koskaan pysty arvioimaan ihmisten kokoa ja pituutta. Olen kerran ollut samassa Kuopion koneessa kuin kansanedustaja Seppo Kääriäinen ja siinä vasta on pitkä mies. Terveisiä M-L ja mies lähettää kans terveisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea laittaa kuvaan mukaan jotain muutakin mittasuhteiden määrittelemiseksi - eipä tullut itselle mieleen.

      Muistanhan minä teidän tyttären pöydän, vanhaa pöytää itsekin olisin himoinnut. Kunhan tässä aika kuluu niin lapsenlapset (?) saavat mumminsa vanhan pöydän... jos sillä olisi jollekin muulle tunnearvoa sitten.

      Telkkari vääristää ja kuulemma ihmiset näyttävät 5 kiloa isommilta telkkarissa kuin luonnossa. Pienet ihmiset näyttävät pidemmiltä ja pitkät ihmiset lyhyemmiltä. Itseäni en haluaisi nähdä telkkarissa. Poika oli kerran urheiluruudussa (kärppäfanien edustajana) ja näytti kyllä itseltään. Myös tässä marraskuun alussa oli Pohjois-Suomen uutisissa juttua verotiedoista ja eiköhän poika ollut kuvassa, kun olivat kuvanneet pätkää verotoimistossa. Oli kerännyt artikkelia varten tietoja. Oikea linssilude :)

      Terkut täältä hämärän rajamailta, kyllä kohta on pakko laittaa valot kiinni...

      Poista
  8. Kaunis Nelli, asutteko ikean lähellä? Sieltä saa hyvin pöydän jalkoja ja bauhausista saa pöytälevyjä joka lähtöön ja leikkaavat vielä muotoonkin. Asuittepa lähempänä niin kyllä toi mun mies sullekin pöydän nikkaroisi.

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentistasi!