perjantai 8. kesäkuuta 2012

Helppo raparperipiirakka

Koska raparperit ovat nyt parhaimmillaan, kannattaa käyttää kauden ykkösvaihtoehtoa piirakan täytteenä. Ja kun alkaa tehdä piirakkaa, kannattaa tehdä heti kerralla koko pellillinen. Tämä on vaan niin hyvää! 

Pohjaan tarvitaan
5 dl piimää
200 g rypsiöljyä
2,5 dl sokeria
7,5 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa

Kaikki sekoitetaan keskenään, levitetään uunipellille (leivinpaperin päälle), pilkotut raparperit ripotellaan taikinan päälle, ripaus kanelia ja sokeria vielä mausteeksi. Paistetaan 200 asteessa noin puoli tuntia.
Alemmassa kuvassa näkyy punaista, joka on meillä todella harvinainen väri. Anopin jäämistöstä löysin aikoinaan aidon 70-luvun liinan, joka pitää aina kesäisin kaivaa kaapista esille. 


Raparperipiirakan kanssa voi tarjota jäätelöä, kermavaahtoa tai vaniljakastiketta. Haaparannan Ica Maxissa on hyvät laktoosittomat tuotevalikoimat ja hintakin kohdallaan. Tuon sieltä aina mahdollisuuksien ja päivämäärien mukaan laktoosittomia tuotteita kermaviilistä vispikermaan. 

Tässä sitten lopuksi viikonlopuksi jälkiruokavinkki. 

Mukavaa ja maistuvaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Kiitos tästä ohjeesta! :)

    En ole koskaan tehnyt itse raparperista mitään. Traumatisoiduin lapsuudessa isotätini usein tarjoamasta, ihan kamalan happamasta raparperipiirakasta (pohjana sämpylätaikina ja päällä pelkät raparperikuutiot hyvin pienellä sokeriripauksella - vieläkin voin kuvitella sen ihan liian kirpeän maun suussa - öök!) ilmeisesti niin pahasti, että vaikka olen toki syönyt paljon myös hyviä raparperileivonnaisia, niin pelkään jotenkin kokeilla itse. Josko nyt uskaltautuisin.. :D

    Mukavaa viikonloppua myös teille kaikille ja Ollipollille rapsuja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sun pitää nyt voittaa lapsuudentrauma :D

      Teen myös raparperi-mansikkasoppaa, joka on tosi hyvää. Mummolassa opin murentamaan pullaa sopan joukkoon ja tämän tavan olen lapsillenikin opettanut. Eilen kuopuksen kanssa syötiin soppa-pullamössöä ja kyllä oli hyvää.

      Poista
  2. Vanha kunnon piimäpiirakka, se on varmasti hyvää raparperin kanssa.

    Tuli mieleen tuosta Annamarin muistelusta, että Suomessa oltiin ennen niin karuja. Minustakin kaikki sokeriset herkut kuten vaniljsås ja nyponsoppa kuuluivat ennen niihin Ruotsinherkkuihin, joita haettiin Haaparannasta Maraboun ja O'boyn kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo lapsena (kun asuin Lapissa) meille ostettiin Ruotsin puolelta BOB-mehua ja -hilloja. Vieläkään meillä ei syödä muuta kuin BOB-appelsiinimarmeladia. Sitä pitää käydessä hamstrata tarpeeksi, ettei lopu kesken.

      Ruotsista ostettiin 70-luvun alussa myös leikkitupakkaa. Sitä sitten "poltettiin", mutta en kuitenkaan koskaan siirtynyt vahvempiin aineisiin.

      Poista

Iso kiitos kommentistasi!