sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Rahkahyytelökakku

Tein lakkiaisiin rahkahyytelökakkua. Kakku on ollut yksi suosikkikakuista eri juhlissa, mutta usean vuoden liivatelakon vuoksi jäänyt taka-alalle. Ohjeen mukaan tulee vain yksi kakku, mutta tätä on kakkuja voi tehdä niin monta kuin talosta (ystäviltä) löytyy irtopohjavuokia.

Pohjaa varten murskataan 200 grammaa (puoli pakettia) digestivekeksejä. Itse laitan keksit muovipussiin ja piirakkapulikalla murskaan keksit. Keksimurskan joukkoon lisätään noin 70 grammaa sulatettua voita ja seos painellaan irtopohjavuoan pohjalle. Vuoan pohjan ja kannen väliin on ehdottomasti viritettävä leivinpaperi, jos meinaa saada kakun ehjänä tarjolle. Laitan myös reunoille paperit, helpottaa huomattavasti vuoan irroittamisvaiheessa.

Täyte:
500 g rahkaa
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
6 liivatelehteä
persikkaa (tai mitä vaan mielen mukaan) kuutioina 
2 dl vaahdotettua kermaa

Rahka ja sokerit sekoitetaan. Lisätään persikkakuutiot sekä kylmässä vedessä liotetut, kuumaan mehutilkkaan sulatetut liivatelehdet. Lopuksi lisätään vaahdotettu kerma.

Päällysteen kanssa voi käyttää mielikuvitusta ihan vapaasti. Tällä kertaa mentiin mansikka-mandariini-linjalla. Helppoa ja värikästä.


2 kommenttia:

  1. Tulostin jo suklaakakkupohjasi, kun äitini täyttää juhannuksena 80 ja vietämme niitä mökillä Muhoksella. Toinen kakku voisikin olla tällainen. Kiitos testauksista ja postauksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaakakkupohja on kyllä hyväksi testattu ja maisteltu useamman ihmisen voimin. Tätä kakkua olen tehnyt jo 90-luvulla... aika kauan siis.

      Poista

Iso kiitos kommentistasi!