keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Kirppislöytöjä

Tein lauantaina miniän kanssa kierroksen kirppiksellä ja parissa vanhojen tavaroiden liikkeessä. Etsiskelin lähinnä lasipurkkeja, vanhoja siis. Ja mielellään isoja.

IMG_7753

Kirppikseltä löysin sitten tämän Riihimäen lasin purkin 4,50 eurolla. Kantta siinä ei ole, mutta ei sen niin väliä. Laitoin kynttilän sisään ja nauhan ympärille.

Kierroksen jälkeen polkaisin kotiin purkki tarakalla ja kotona ajattelin levähtää pari minuuttia tietokoneen ääressä. Fb:n kirppiksellä oli myynnissä Karhulan 5 litran lasipurkkeja 5 euron kappalehintaan. Ei muuta kuin varamaan purkit ja hyppäsin autoon ja hain purkit uuteen kotiin.

IMG_7750
Yhdessä purkissa oli kansikin ja toisen kannettoman purkeista lupasin miniälle. Hyvistä löydöistä voi antaa toisellekin. Ja näihin laitetaan pipareita tai kynttilöitä tai kuusenoksia... Niin, jollakin taitaa olla jo joulu mielessä! 

IMG_7751

10 kommenttia:

  1. Haa! Nyt oli meikälaisen pakko kipasta kellariin katsomaan. Missäs, missäs se iso lasipurkki on? Tuolla lattialla, hyllyn allahan se. Ja juu, just tuommoinen samanmoinen. Tomuttunut, likainen, mutta puhdistettavissa. Kansikin siinä on. Kannessa siis tuo sama kuva ja Karhula -teksti. Kyljessä samanlainen karhunkuva ja teksti: Keittiötölkki 3 L. Muistaakseni äiti säilöi niissä (niitä oli silloin useampia) puolukkasurvosta.

    Juuri kotiuduimme äidin kanssa reissusta hänen synnyinseudullen, jossa poikkesimme myös kirppiksellä. Siellä just katselin noita purkkeja ja niissä oli hintalappu: 30 €!!! Eli aikas hyvät kaupat teit, kun noin paljon halvemmalla sait. Taidankin puhdistaa omani sisustuselementiksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdessä vanhojen tavaroiden kaupassa oli tuollainen kannellinen purkki myynnissä myös 30 euron hintaan, joten kyllä sulla ihan arvokas aarre oli omissa nurkissa pölyttymässä. Fb-kirppiksellä on ollut myynnissä 3 erikokoista riihimäen purkkia yhteishintaan 40 euroa, mutta en raaskinut ostaa. Onneksi en.

      Äidilläni on sellainen iso laakea, varmaan 10 litran purkki. Sen kun sais...

      Poista
  2. Käviköhän niin että pakastimien ja muovipurkkien yleistyessä lasipurkkien myynti väheni. Ja lasi on niin kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin vanha lasi on kaunista.

      Poista
  3. Ihania purnukoita ;D mie sain miun mummolta tommosia isoja purkkeja vinon pinon :D :D vielä kuulemma pitäis jossain tallessa olla isompia. Pitänee joku päivä lähtee ettii....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän mummolasta varmaan suurin osa tavaroista vietiin kaatopaikalle silloin, kun mummu ja paappa muuttivat rivitaloon. Itsekin olin liian nuori, että olisin osannut ja uskaltanut sanoa, että tavarat pitää säilyttää. Sinne meni vanhat senkit ja tuolit astioineen. Tilalle tuli lastulevyä - se kun oli niin modernia.

      Poista
  4. Kauniita lasipurkkeja. Joskus ja jostain vielä löytyy kannetkin. Usko pois. Terkkuja M-L

    VastaaPoista
  5. Hienoja ja varsinkin tuo karhu-kuva!

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentistasi!