lauantai 6. lokakuuta 2012

Sadonkorjuuta

Tänä vuonna ei etupihan omenapuu tuottanut yhtään satoa, ei siis yhtään ainoaa omenaa. Liekö kyseessä ollut välivuosi vai veikö pakkanen omenankukat? Takapihalle istutin vuosi sitten uuden omenapuun ja se tuotti muutaman omenan. Kyllä niistä hyvällä tahdolla just yhden piirakan sai aikaiseksi.

IMG_7754 Mutta kaksi karviaismarjapensasta tuotti aivan valtavasti marjoja. Olen tehnyt kolme satsia hilloa ja lopuista tehtiin sekamehua eli karviais-puolukkamehua. Kirpsakkaa, mutta hyvää. Pullot loppuivat kesken ja täytyi käyttää vähän mielikuvitusta, että saatiin kaikki "pullotettua". Sokeria meillä käytetään mehuissa vähän, koska mehut eivät muutenkaan säily pitkään - siitä pitää miesväki huolen.

IMG_7752
Ja taas on kannullinen juotu...

9 kommenttia:

  1. Ai että, puolukka-karviaismehu kuulostaa kyllä niin minun mehulta :) ja aikaisempaan postaukseesi noista purkeista; hieno löytö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös karviaishillo voisi olla sun mieleen, se kun muista hilloista poiketen ei ole liian makiaa. Mukavan kirpsakkaa kuten tuo mehukin.

      Purkit olivat hyvä löytö, mutta ei niin hyviä kuin sinun löytämäsi. Sait vähän edullisemmin :)

      Poista
  2. Ei meilläkään omppupuu tuottanut yhtään satoa. Pienen osan saaduista omenoista olen syönyt. Loput ovat menneet niin sanotusti "parempiin suihin", kauriille ja peuroille:) Puolukkamehu kuulostaa namilta, karviainen varmaan vähän pehmentää makua, mutta kyllä minulle kelpaisi ihan puolukkamehukin:) Terveisiä M-L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolukkamehu on hyvää, samoin karpalomehu, mutta johonkin noita karviaisia piti yrittää tunkea. Ja täytyy sanoa, että vielä niitä jäi pensaisiin jonkin verran. Kypsyvät harmillisesti eri aikaan.

      Poista
  3. Mä oon vähän kade kaikille teille, jotka keräätte satoa omalta pihalta. Meidän pihalta löytyy kaksi KORISTEomenapuuta, WHAT!?!? Mitä järkeä on koristeomenoissa? (Edellisen asukkaan istuttamia siis). Kauniitahan ne on, mutta eikö "samalla vaivalla" olis kannattanu laittaa jotain syötäväksi kelpaavaa lajiketta?

    Mehu kuulostaa ihanan raikkaalta - NAM! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin muuten sulle paketin tänään tulemaan. Sähköposteillaan lisää aiheesta, jahka se tulee perille. :)

      Poista
    2. Voi, nyt alkoi jännittää paketin saaminen :)

      Nuo koristeomenapuut ovat varmaan hyviä uusavuttomille, eipä tarvitse miettiä, mitä sadolla tekisi. Eipä tulisi ensimmäisenä laittaa pihalla sellaista. Sun täytyy laittaa oikea omenapuu pihalle. Meidän kakkospuu tuotti vähäisen sadon jo toisena kesänä.

      Poista
  4. Olin viikoloppuna ystävän luona Kuopiossa - ja sain kolme laatikollista omenoita! Ai että olen niistä onnellinen. Yhden laatikon annoin äidille kiitokseksi koiran hoidosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelä-Suomessa kuulemma ajavat omenoita kaatopaikalle, kun satoa on tullut liikaa. Meillä myydään kotimaisia omenoita torilla 3 euron kilohintaan. Tässä ei ny oo mitään järkee, sanoisi Matti Näsä.

      Poista

Iso kiitos kommentistasi!