keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Juomalasi kukkii

Ikeassa myydään kukkivia juomalaseja, joita ostin kolme pakettia kevään lakkiaisiin. Näitä käytetäänkin sitten koko kesä. Eikä haittaa, vaikka jokunen menisi rikki. Hinta oli kohdillaan. Laseja on muuten kahta kokoa, isoa ja pientä. Laskelmoin, että pieni lasi pysyy pystyssä paremmin hieman epätasaisella ulkopöydällä. 



Ja lopuksi kuva tämän viikon "projektista": mäyräkoira toipuu kahdesta eri operaatiosta, jotka tehtiin samalla nukutuksella. Koira tarvitsee nyt paljon hellyyttä ja rapsutuksia.



10 kommenttia:

  1. Lasit on kivoja, mutta mäyräkoirakuva lyö nyt laudalta kaiken muun: näyttää raukka häpeävän lautasantenniaan. Tsemppiä vielä vaan Ollille ja kotiväelle toipumistiellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä koira on koomisen näköinen yrittäessään änkäytyä pieniin koloihin lautasantennin kanssa niin että ihan naurattaa. Kaikkemme yritämme, että koiralla olisi hyvä olla.

      Poista
  2. Onpa kivan näköisiä laseja. Ja voi kun Olli on surkean näköinen. No yöthän menee koirallakin sentään nukkumalla. Ja muuten kun tuolla Ollin-puolella sanoit, että kuka ihminen tälläisen laittaisi päälleen, niin minulla oli ekan silmäleikkauksen jälkeen parina yönä sellainen muovikupu silmän päällä, etten olisi kaivanut sitä kutisevaa silmää pois kuopastaan. Nyt tämän toisen leikkauksen jälkeen kehittelin ekan viikon aikana yöksi vanhasta pitkähihaisesta t-paidasta sellaisen hassun "pakkopaidan" jonka sidoin vyötäisille ja työnsin yöksi kädet sinne alle. Muuten olisin kaivanut sen silmän unissani pois kuopastaan - suunnilleen. Ollille parantavia kaukorapsutuksia M-L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. T-paidasta tehty pakkopaita kuullostaa ehkä hieman mukavammalta kuin muovikupu, mutta hankalaa varmaan tuo silmän kutiseminen on. Allergian vuoksi silmäni ovat joskus kutisseet melkoisesti, kerran jouduin menemään lääkäriin kun hieroin silmän ihan pulleaksi.

      Kuopus sairasti alle 3-vuotiaana vesirokon ja oli täynnä kutisevia rakkuloita. Laitoin hänelle lapaset yöksi käteen ja nukuin yön vieressä pitäen hänen käsistään kiinni. Kyllä sitä aina jonkun keinon keksii, kun on pakko.

      Poista
  3. Minusta nuo kukkalasit tuo elävästi mieleen nuoruuden, noita oli 70-luvulla! Pitäis ostaa, tykkään kovin niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmekö nämä tuntuivat niin kotoisilta. Oikeastaan sellaista mummolatunnelmaa.

      Poista
  4. Tsemppiä Ollille! Pönttöpäätä selkeästi hävettää, kun mamma kuvailee raukkaa kaiken kansan nähtäväksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollia ei ole nolottanut tänään yhtään niin paljon kuin eilen...

      Poista
  5. Tulinpa taas kurkkaamaan tännekin puolelle. Ollihan se täällä(kin) seikkailee tötterö päässään. Onneks ei enää tarvi mokomaa hökötystä päähänsä laittaa :)
    Noi juomalasit pisti silmään, Just käytiin Raision Ikeassa ja ostin niitä isompia laseja. Ne on sen verran painavat, että pysyy kyllä hyvin pystyssä. Harmittaa vaan, etten mä kans älynnyt useampaa pakettia ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tulit tännekin blogiin!

      Ensin ajattelin noita isompia laseja, mutta sitten ajattelin pienten pysyvän paremmin pystyssä. Kova menekki laseilla ollut, koska Haaparannasta ostin sen päivän viimeiset lasit.

      Poista

Iso kiitos kommentistasi!