torstai 5. tammikuuta 2012

Merkittävä vuosi alkanut

Alkanut vuosi tuo mukanaan kaikenlaisia tapahtumia ja juhlia. 
Ensimmäinen oli eilen, kun kuopus täytti 18 vuotta. 
Nuori aikuinen juhli ystäviensä kanssa ja teimme valtavan määrän sushia juhliin. Yhtään kuvaa ei muistettu ottaa sushista, kuten ei myöskään suklaakakusta. (Senpä vuoksi kuva tiikerikakusta.)

Ja sitä koko syksyn kaipaamaani lunta on nyt sitten satanut ja sataa koko ajan. En valita vaan toivotan kaikille hyvää loppiaista.



ps. Mii, tervetuloa lukijaksi.

5 kommenttia:

  1. Lapsesta aikuiseksi, ainakin kasvamassa:) Aikamoisia herkkupeppuja on kasvanut näistä nuorista aikuista, mikä on siis vaan hyvä juttu. Sushitarjoilusta olisi saanut hienon kuvan, mutta juhlissa ei ehdi sellaista ajatella.

    Aidasta sen sijaan on hauskat kuvat, tykkään!

    VastaaPoista
  2. Onneksi tullut lunta ja vähän jäähtynytkin. On päässyt nyt parina iltana luistelemaankin :)

    VastaaPoista
  3. Katriina,
    jos vertaa nuorison makutottumuksia siihen, kun itse oli parikymppinen, niin kyllä on ero yöllä ja päivällä. Pizzaa sain Oulussa ensimmäisen kerran 70-80-luvun taitteessa eikä lasagnesta oltu kuultukaan. Pasta oli makaronia ja perunat+kastike arkiruokaa. Syntymäpäiviä ei juuri kotona juhlistettu ja 10-vuotiaasta alkaen leivoin itselleni täytekakun joka vuosi. Tein kyllä äitien- ja isänpäiväkakutkin...

    Tintsa,
    mulla on vielä luistimet varastossa. Ne ovat mallia "made in tsekkoslovakia" vuodelta 1977. Katsos, kun meillä ostettiin aina vähän kasvunvaraa - ei ole vielä jäänyt pieneksi. Ja sukkakin mahtuu.

    VastaaPoista
  4. No nyt on sitten kuopuskin täysi-ikäinen. Onnea äitillekin:) Kyllä oli itselläni haikea mutta helpottunut tunne kun ainokainen tuli täysi-ikäiseksi. Terveisiä Ouluun ja hyvää uutta vuotta ja loppiaista!! M-L

    VastaaPoista
  5. M-L,
    kiitos. Pahalta tuntui, kun kuopuskin lähti baariin juhlistamaan synttäreitä, mutta niinhän tuo sanoi, että tietenkin olen kunnolla, koska sinähän olet minut kasvattanut. Täytyy vaan luottaa siihen, että on antanut niin hyvät eväät kuin itsellä on ollut mahdollisuus. Oikein hyvää uutta vuotta teillekin!

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentistasi!