tiistai 30. syyskuuta 2014

Voileipäkakkuja

Tein ristiäisiin pari voileipäkakkua. Kinkku-suolakurkku-juusto sekä kylmäsavulohi-tsatsiki -täytteellä. Täytteissä lisänä tuorejuustoa turkkilaisella jogurtilla notkistettuna sekä persiljalla/tillillä maustettuna. Hyvää oli - vaikka itse sanonkin.

Arastelin monta vuotta voileipäkakkujen tekemistä ja loppujen lopuksi ne ovat tosi helppoja tehdä. Teen kaikki täytteet valmiiksi, sitten leivät ja kostutusliemi, ja sen jälkeen kaikki onkin pelkkää kokoamista. Yksi yö jääkaapissa mehustumassa ja seuraavana päivänä tuorejuustosekoitus ja koristeet päälle. 

perjantai 26. syyskuuta 2014

Villahousut

Pikkuisen kärppäväriset villahousut ovat olleet jonkin aikaa jo valmiit. Viimeistely ottaa aina aikansa. Kuminauha paikoilleen ja kudoin pienen etutaskun, johon pirjomarjatalle voi sujauttaa euron pillimehua varten. Tosin pojan mukaan jäähallissa ei eurolla saa enää mitään. Ohje housuihin on omasta päästä, mutta silmukkalukuja ja kavennusvinkkejä olen ottanut vähän sieltä sun täältä, mm. Novitan sivuilta. Tein ensin lahkeet ja sitten kudoin yläosan yhtenä osana. Kavennuksissa ja takaosan korotuksessa sai kyllä olla tarkkana. Nämä ovat kokoa 74, joten passelit vasta ensi talven pakkasaikaan. Ihan sopivasti siis.

Viikoloppuna juhlitaan sitten ristiäisiä. Huippua! 

Hyvää viikonloppua, vaikka tulossa on säätiedotuksen mukaan synkkä ja myrskyinen yö.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Moottoripyörällä jossain Euroopassa

Teimme menneenä kesänä kaksi moottoripyöräreissua. Ensimmäinen matka kulki Saksan ja Itävällan kautta Garda- ja Comojärvelle. Sieltä tultiin takaisin Sveitsin, Liechtensteinin, Itävallan, Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta kotiin. Pienempi reissu tehtiin Lappiin, mutta käväistiin myös Norjan puolella.

Bamberg, Saksa
Yleensä kysytään, miten kaikki tarvittava tavara saadaan mahtumaan mukaan. Reissatessa ei tarvitse paljon tavaraa. Perussetti on 2 toppia, 2 lyhyt- ja 2 pitkähihaista paitaa. Neule, farkut ja sortsit. Bikinit tietysti. Alusvaatteet ja muutamat sukat. Yhdet kengät ja flipflopit. Hammasharja, tahna, perusrasva, dödö ja aurinkorasva. Iltapuku ja korkokengät voi unohtaa, samoin hiustenlaittovälineet ja meikit. Huulipuna ja ripsiväri on mukana, mutta yleensä jää nekin käyttämättä. Sitten jotain pientä sälää on mukana, matkalukemista ja sellaista. 

Riva del Garda, Italia
Parasta reissaamisessa on matkalla oleminen kokonaisuudessaan - ja maisemat! 

Passo de Spluga, Italian ja Sveitsin rajalla.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Syyskuu on sadonkorjuun aikaa

Syyskuu. Aurinko paistaa ja lämpö hellii, päivisinkin lämpötila kohoaa melkein kahteenkymmeneen. Puolukoita on mättäät punaisenaan. Lauantaina lähdimme aamuyhdeksältä metsään ja illalla puoli kymmenen aikaan laskin mehumaijasta viimeiset mehut. Siinä välissä olin putsannut marjat ja keittänyt hilloakin. Rakastan sadonkorjuuaikaa!

Piha (vaikka pieni onkin) on jäänyt ihan retuperällä. Ei jaksa. Keväällä sitä on täynnä virtaa ja suunnitelmia, syksyllä pitää näköjään jo ottaa vähän rennommin. Nurmikkokin pitäisi leikata (onneksi ei oo bensaa koneessa).  Kesäkurpitsojen suhteen ollaan oltu omavaraisia koko kesän ajan, vieläkin satoa tulossa. Olen tehnyt kesäkurpitsapihvejä ja jos jollakin kiinnostaa, tässä ohjetta:

- karkeaksi raastettu kesäkurpitsa tai kaksi valutetaan siivilässä, vähän suolaa voi nakata joukkoon
- puristetaan viimeiset nesteet käsin ja sekoitetaan joukkoon vehnäjauhoja (1-1,5 dl) ja 1-2 munaa
- mausteeksi suolaa, pippuria, yrttejä, chiliä, ihan mikä itsestä tuntuu hyvältä
- paistetaan pannussa (öljyä pannuun) rapsakoiksi pihveiksi (mieluummin ohuita)

 Näitä meillä on tehty monesti ja maistuvat vielä seuraavanakin päivänä, jos ei kaikki mene kerralla.

Koska kuvaa pihveistä ei ole, lopuksi pari kuvaa kesälomareissusta. 



Hallstat, Austria. Kannattaa käydä, jos ajelee tuollapäin.