sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Rantakuvia Bournemouthista

Näissä maisemissa olin kaksi viikkoa sitten ja kahden viikon kuluttua vietetään vuoden toiseksi viimeisintä päivää. Englantilaiset lentävät tänäkin vuonna Suomeen katsomaan lunta, kaamosta ja joulupukkia. Kuopukseltakin on kyselty, että oletko nähnyt revontulia. Itse emme ehkä osaa arvostaa omaa maata samalla tavalla kuin muut, haaveilemme jostain paremmasta tai ainakin jostain muusta. Toisaalta itsekin haaveilen tälläkin hetkellä auringosta, sen valosta ja lämmöstä...

IMG_0107 IMG_0108 IMG_0110 IMG_0113 IMG_0114 IMG_0115

4 kommenttia:

  1. Ei oo kauheasti porukkaa rannalta, mutta silti vaikuttaa kuvien perusteella niin lämpimältä, että voisin sinne lähteä.

    Englantilaiset lentää tänne ja sitten jälkeenpäin valittavat kuinka surkeasti järjestetty matka. Vaikka käyttävät omaa, sikäläistä matkanjärjestäjäänsä. Huonoa mainosta Suomelle.

    Tosi on että aina haaveillaan paremmasta, miksen voisi edes joskus tyytyä olemassaolevaan ja lakata haaveksimasta!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin melko aamusta liikkeellä, mutta väkeä alkoi vähitellen tippua rannalle. Tosin auringonottoon ilma oli liian kylmä, mutta vesijeteillä ajajia oli merellä ja jotkut olivat tulleet hyteilleen lukemaan ja nauttimaan auringosta (toppaliivi päällä). Viime keväänä oli jo maaliskuussa tullut helleaalto ja porukka oli ollut bikinit päällä rannalla. Tätä se tytärkin odottaa...

      Suomeen on tuotu ulkomailta, esim. Englannista ja Venäjältä, matkanjärjestäjiä ja heille on esitelty paikkoja ja aktiviteettejä. Se on sitten heidän kädessään, mitä tarjoavat omille kansalaisilleen. Tosin on aina olemassa omatoimimatkustajien joukko, jolle pitäisi olla myös tarjottavaa.

      Poista
  2. Kivannäköistä tuolla Bournemouthissa. Siellä ei ole koskaan tullut käytyä. Aikoinaan, kun kävin kielikurssia, niin olin Torquayssa, joka on noin reilut 100 kilometriä länteen Bournemouthista. Hyvin samannäköistä rannikkoa ja jyrkkiä tiputuksia myös. Eipä nyt tainnut hurjan lämmin olla vaikka meri onkin auki. Varmaan on oikein kiva kaupunki nuoren naisen opiskella. Terveisiä täältä lumen keskeltä. Hmm joo. Kohta tosiaan saadaan lukea englantilaisten valituksia, kuinka huonosti oli joulupukin maassa kaikki järjestetty. Aikoinaanhan, silloin kun Concordet vielä lensivät rikkaita turisteja taisi tulla ihan muutamaksi tunniksi "joulupukin" maahan. M-L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan vuodesta Bournemouthin päivälämpötila on siinä kymmenen asteen tienoilla, mieluummin alle kuin yli. Kelpaisi mulle.

      Nyt sataa meilläkin lunta, hiljaa leijaillen.

      Poista

Iso kiitos kommentistasi!