lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kesäaikaa odotellessa

Sataa vettä ja räntää. Luntakin on tullut lisää. Yhtenä aamuna oli molempien omenapuiden ympärillä jäniksen jäljet. Jänis oli käynyt kartoittamassa syömättömät kohteet, mutta mies korotti suojauksia ja kaivoi puun vierestä kinosta alemmaksi. 

On täällä kyllä todistettavasti aurinkokin paistanut. 


Rahkamurupiirakka on uunissa. Sämpylät on jo paistettu. Illalla menen leikkimään lapsenlapsen kanssa. Olen aika onnellinen. Olisin täysin onnellinen, jos ei tarvitsisi sekoittaa sisäistä rytmiä viisareita siirtämällä.

6 kommenttia:

  1. Ai niin. Ensi yönä on se h-hetki, kun taas saa sisäiset kukkukellot ihan sekaisin, hetkeksi. Vai teilläkin jänöpuput käyvät tekemässä tuhojansa. Täytyyhän niidenkin raukkojen elää. Vaikka me miähen kanssa tiedämme sen hiipivän kiukun tunteen, kun näemme, mitä puput ja kauriit ja peurat, sun muut ovat saaneet aikaiseksi. Meillä on puut suojattu noin kahteen metriin asit, kun muuten käyvät vielä hirvet syömässä ne osat, mihin muut eivät yletä... Terkkuja Kirkkonummelta M-L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sitä kesäaikaa eletään. Aamulla oli hämärää herätessä ja satoi räntää. Olisi voinut luulla, että kesä on ohi ja syksy on tullut. Sisäinen kello käy eri aikaa viisareiden kanssa. No, leivon vähän keksejä iltapalaksi.

      Poista
  2. Oon kyllä samaa mieltä tosta kellojen siirrosta, onneksi menen huomenna iltavuoroon:)

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvvää kesäaika-aamua kammarista ja sammaa mieltä. Kansaterveyvellisestikin hoopo homma koko kellonsiirto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään järkeä. Meillä on valoisaa muutenkin ja syksyllä taas on joka tapauksessa pimeää.
      Voisi sanoa, että pimmeetä hommaa.

      Poista

Iso kiitos kommentistasi!